torstai 6. joulukuuta 2012

Mehiläishoidon lento

Suomen mehiläistalous muuttuu ja kehittyy melkoista vauhtia. Mihin suuntaan matka vie? Yksikään viisas pää ei sitä pari vuotta sitten tiennyt, ja väitän että tieto muutoksesta on vähissä nytkin. Raiskion Sakari teki kaksi hyvää tutkimusta mehiläishoidon tilasta ja tulevaisuudesta. Selailin ne joutessani taas läpi ja mielenkiintoisinta luettavaa oli kolme eri tulevaisuuden vaihtoehtokuvausta.

Huono tulevaisuus, hyvä tulevaisuus ja todennäköinen tulevaisuus oli koottu lähes sadan mehiläishoitajan ja alan asiantuntijan lausumien perusteella yhteen. Ja mitä näkyi? Kaikista skenaarioista on jo toteutunut jotain. Elämme nyt yhtä aikaa huonossa, hyvässä ja todennäköisessä mehiläishoidon tulevaisuudessa muutaman vuoden takaa katsottuna.

Mitä tästä voi päätellä? Sen, että vain riittävän korkealle asetetulla tavoitteella tai unelmalla on merkitystä. Keinot tavoitteen saavuttamiseen on aina haettava huonossa, hyvässä tai todennäköisessä ympäristössä. Kaikki nämä toimintaympäristöt ovat tavoitteeseen nähden samanarvoisia ja tulevat aina muodossa tai toisessa toteutumaan. Tulevaisuus nimittäin toteutuu ja aika kuluu, tahdoimme sitä tai emme.

Siksi kannattaa rakentaa suomalaisesta mehiläishoidosta merkittävä elinkeino, lisätä oman maan kotimaisen hunajan kulutus kaksinkertaiseksi ja hakea tuotannon kehittyessä kotimaan tuotantoon verrattuna isommat ja paremmat markkinat hunajan viennistä. Tämä onnistuu vain keskittymällä siihen, miten se tehdään. Koskaan se ei onnistu, jos vain arvaillaan miksi se ei voi toteutua. Käykääpä vilkaisemassa Sakarin töitä.
(em. tietoa löytyy julkaisun sivuilta 26 ja 27)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti