sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Pesäkauppaa


Viime kevät oli erikoisen vilkas ja minun kokemuksien mukaan omalaatuinen mehiläispesien myyntirupeama. Jotenkin siinä aukesi uusi sivu koko alalle. Vilkas pesien kysyntä johtui tietysti alan suosion kasvusta ja aloittavien tarhaajien määrän ripeästä lisääntymisestä. Pesäkauppa kihahti kuumaksi.

Ensimmäiset pesien kyselijät ilmaantuivat viime talvena jo tammikuun aikana. En ole aiemmin tällaista nähnyt. Tuskastuneita aloittavia tarhaajia etsi pesien myyjiä helmikuun lopulla ja maaliskuun alussa. Pesät jököttivät tällöin vielä hangen sisällä odottamassa puhdistuslentoa. Listasimme mehiläisten myyjät opiskelijoita varten ensimmäisen kerran maaliskuun alussa ja tilanne näytti hankalalle. Mistä saataisiin pesiä uusille ja laajentaville tarhaajille?

Pian tarhaajat pääsivät kuitenkin tarkastamaan pesiä ja myyjien määrä vähintäänkin kaksinkertaistui huhtikuun ja toukokuun aikana. Kaikille ostajille tuntui riittävän pesiä. Alettiin käymään myös mehiläispesien lähikauppaa paikallisilta harrastajatarhaajalta alkavalle tarhaajalle.
Kuviin ilmestyivät myös mehiläisten ammattikauppiaat. Perinteinen mehiläisten kauppa, jossa myydään kokonaisia talvehtivia pesiä keväällä ja kotimaisille emoille tehtyjä jaokkeita kesällä muuttui nopeasti. 
Myytävänä oli:
  1. Talvehtineita normaalisti keväällä hoidettuja pesiä
  2. Tuontiemojen avulla jaettuja pesiä eri vahvuisina 
  3.  Pesiä, joista oli tuontiemoille tehty pieni jaoke, joka oli jätetty omistajalle ja sen jälkeen emäpesä oli laitettu myyntiin 
  4.  Neljällä kehällä kapeaan laatikkoon toukokuussa tuontiemoille tehtyjä jaokkeita 
  5. Viidellä kehällä tehtyjä jaokkeita, jotka oli tehty joko ennen Juhannusta tuontiemoille tai myöhemmin kotimaisille emoille
  6. Tavalliseen tapaan normaaliin 9 – 10 -kehäiseen laatikkoon kotimaisille emoille tehtyjä jaokkeita
  7. Myytiin myös parvia, erilaisia jaokkeita, jotka kasvattivat itse emonsa joko parvikennosta tai hätäkennosta
  8. Myös syksyllä lopettavien tarhaajien normaalisti hoidettuja pesiä tuli myyntiin sadonkorjuun jälkeen
Toki monimuotoista pesäkauppaa on harjoitettu ennenkin, mutta kun kysyntä kasvoi niin ”tuotekehitys” lähti käyntiin. Halua oli joskus enemmän kuin osaamista. Ongelmia aiheuttivat esikotelomätä, pesien vahvuus, vihaisuus, parveilu ja kesän 2012 harvinaisen heikko hunajasato.

Alun perin koulutustarpeita varten meiltä Hunajaluotsista tulee ulos Mehiläiskaupan opas – tietoa myyjille ja ostajille. Opas tulee pikkurahalla myyntiin ennen puhdistuslentoja.

P.S. Hesarin tämänpäiväinen pääkirjoitus käsitteli EFSA:n julkaisemaa raporttia neonikotinoidien vaikutuksista mehiläistuhojen aiheuttajana. Mehiläistutkimus Suomessa on kuollut, Eläköön tutkimus!

1 kommentti:

  1. MTT lopetti mehiläistutkijan viran ja päätti varsinaisen mehiläistutkimuksen vuoden 2012 lopussa. Alaan liittyviä projekteja mm. pölytyksessä ja taloustutkimuksessa on edelleen käynnissä, samoin kuin hunaja-analyysit labrapuolella.

    VastaaPoista