lauantai 2. maaliskuuta 2013

Kalustoa ja muovikrääsää

Pesälaakon materaalihinta 3 €,
valmistusaika n. 10 min
paino täynnä hunaja 15 kg


Mehiläiset ovat aina pesineet puissa. Puiset pesäkalustot on myös aina osattu tehdä itse niin pitkää kuin mehiläisiä on hoidettu pihapiireissä. Muovikulttuuri on vallannut alaa viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Olen kuitenkin varma siitä, että puiset pesälaatikot ja kehät ottavat paikkansa mehiläishoidossa.

Puukaluston tekninen kehittäminen on maannut paikoillaan sillä aikaa kun nk. kevytpesälaatikoita on kehitetty kaikin voimin. Puupesien materiaalit, valmistustekniikka, työkalut, materiaaliyhdistelmät, rakenteet ja käyttö menevät uusiksi seuraavan viiden vuoden aikana.

Muovikalusto saa kunnon kilpailijan, joka tulee monella rintamalla syrjäyttämään nykyiset kevytpesälaatikot. Oman lusikkansa soppaan tuovat yhdistelmärakenteet, joissa suulakepuristeet yhdistyvät puisiin levy- ja listarakenteisiin erilasten liimoilla ja liimanaulauksilla. Kaikesta tästä hyötyy sekä harrastajatarhaaja että erityisesti tuotantoaan nopeasti kehittävä tuleva ammattilainen.

Uuden sukupolven puurakenteisten laatikoiden ylivoimatekijöinä tulevat olemaan samat asiat, joilla kevytpesät syrjäyttivät tämän kaluston muutamia vuosia sitten. Näitä ovat ergonomisuus, edullisuus, ja helppokäyttöisyys. Tämän lisäksi puukalustojen voittokulun takaa kaikille avoin valmistustekniikka, halpa ja helposti saatavissa oleva materiaali, tehokkaampi tuotantotekniikka tarhauksessa, helpompi tarhauksen koneellistaminen, esikotelomädän desinfiointimahdollisuus, hyvä talvehtiminen ja tehokas tuholaisturvallisuus.

Hunajalaatikot tulevat olemaan kevyempiä ja halvempia, kehät hyvin paljon halvempia ja helppokäyttöisempiä, hoitotekniikka paljon yksinkertaisempaa, sadonkorjuu nopeampaa ja ergonomisempaa, hunajan linkous helpompaa ja tehokkaampaa sekä lajihunajien tuotanto paremmin mahdollista. Kaluston nostoon ja siirtoon käytettävät koneet yleistyvät. Kaiken lisäksi jokainen voi tehdä helposti kalustonsa itse, jos vain haluaa. Tämä alentaa entisestään investointitarvetta ja mahdollistaa kehittyvä tarhaajan panostuksen rahaa kuluttavista toiminnoista tuottaviin toimintoihin eli hunajan tuotantoon ja myyntiin.

Kun räjäytämme innovatiivisen puukalustojen kehittämisen käyntiin Suomessa, vain mielikuvitus on rajana tuotantotekniikan tehokkuuden kehitykselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti