Sivutoimisen tarhaajan kauhea ongelma

Vuoden normaali työaika on noin 2000 työtuntia. Yrittäjillä ja tulosvastuussa olevilla henkilöillä tämä voi lähes kaksinkertaistua.

Sivutoimiset tarhaajat ovat kaikkein tiukimmassa asemassa ajankäytön osalta. Tarhauksen aika otetaan lomista, illoista ja viikonlopuista. Viiden viikon loma kuuden työpäivän viikkoina on 30 työpäivää eli 10 tunnin työpäivinä 300 tuntia, puolet viikonlopuista on 50 päivää eli 500 tuntia ja joka toinen arki-ilta on 4 tunnin iltatöinä 100 päivää ja tekee yhteensä 400 tuntia. Näin sivutoimisen tarhaajan työtuntimäärän yläraja hipoo karkeasti 1000 - 1200 tuntia vuodessa. Tämän lisäksi joka toinen arki-ilta ja viikonloppu vietetään muuta laatuaikaa

Yhden mehiläispesän hoitoaika on lyhimmillään 2 - 3 tuntia. Valmistelut, hunajan linkous ja käsittely ottaa tuotantotavasta riippuen tunnista kahteen pesää kohden. Sivutoiminen tarhaaja voi yksin omana työnä parhaimmillaan (vai pahimmillaan) hoitaa 200 - 350 mehiläispesää. Kuinkahan kauan oma ja läheisten hyvinvointi tällaista tahtia mahtaakaan kestää?

Eihän tämä näin yksinkertaista ole, sillä koko toimintaa rajoittavat työhuiput ja niistä selviäminen. Työhuiput kohdistuvat ensimmäisiin laajennuksiin ja parveilun tarkkailuun alkukesästä ja sadonkorjuuseen, punkintorjuntaan ja ruokinnan aloittamiseen loppukesästä.

Työhuippuja voi tasata talvella tehtävien valmistelujen avulla. Yksinkertainenkin tavaralista auttaa tekemään tilaukset ajoissa ja helpotta netissä tai puhelimessa roikkumista kiireisimpään aikaan. Pahinta on, jos hommat jumittavat tarvikkeiden puutteen takia.

Kakuston järjestäminen valmiiseen käyttöjärjestykseen helpottaa ruuhkaa. Pohjukekehien tai muovikehien valmistelu ja varastointi ennen hoitokauden alkua oikeaan järjestykseen antaa lisäaikaa muihin töihin.

Mehiläistarhauksessa on alettu käyttämään myös palkattua kausityövoimaa. Isommissa yrityksissä on myös ympärivuotisia työpaikkoja. Työtehtävät vaihtuvat hoitokaudella mehiläishoitotöihin ja muuna aikana muiksi alan töiksi. Enimmillään yhdessä alan yrityksessä työskentelee noin kolmisenkymmentä kausityöntekijää. Ei tosin mehiläisten hoidon parissa, vaan hunajan myyntitehtävissä.

Kausityövoiman käyttöä hidastaa muutama perusteellinen virhearviointi. Ajatellaan, että kukaan muu ei voi tehdä kyseistä työtä, kuin tarhaaja. Kuvitellaan, että sopivalta etäisyydeltä ei löydy osaavia ihmisiä. Luullaan, että palkkakustannukset nousevat taivaallisiksi ja palkanmaksu on avaruustiedettä, johon tavallinen tarhaaja ei kykene.

Opiskelijat pystyvät tekemään mitä moninaisimpia mehiläishoidon vaihetöitä varsin lyhyen, mutta ammattitaitoisen työhön perehdyttämisen jälkeen. Kehien kokoaminen, langoitus ja vahoitus ovat tällaisia töitä. Naulapyssyä voit halutessasi käyttää itse. Kaluston huolto ja desinfionti onnistuvat opiskelijoilta mainiosti. Hunajan linkous on selkä tehtävä, josta nuori opiskelija suoriutuu erinomaisesti. Parituspesien huolto ja käyttökuntoon laitto ja toukansiirrot sujuvat ripeästi. Tavaran siirtäminen ja laatikoden kantaminen paikasta toiseen on yksi riskin kesäduunarin leipälajeista. Tässä vain muutamia esimerkkejä siitä, miten hommat sujuvat.

Jos työn puitteet eivät ole sellaiset, että kausiduunari ei voi tehdä osoitettuja töitä, on se vakava puute työn järjestelyissä myös oman tekemisesi kannalta. Jos et osaa ohjeistaa ja perehdyttää työntekijää töihin, voit unohtaa työntekijöiden palkkaushaaveet ja yrittää purkaa työvuortasi alihankinnan kautta.     

Työsuoritusten ja materiaalien alihankinta yleistyy mehiläistarhauksessa ja se on selvä merkki alan rationaalisuuden lisääntymisestä ja erikoistumisesta. Kaikki eivät tee enää kaikkea vaan myös mehiläistalous segmentoituu eri osaamis- ja tuotantoalueille. Tämä on erittäin hyvä asia ja mahdollistaa alan seuraavan kehitysaskeleen kohti suurempaa taloudellista merkitystä. Alan sisällä syntyy uusia liiketoimintamahdollisuuksia, liikesuhteita ja myös työpaikkoja. Mehiläistarhausyritysten tehokkuus kasvaa erikoistumisen myötä ja tuotantovolyymit riittävät tulevaisuudessa myös kansainväliseen liiketoimintaan. Samalla yrityksissä oleva osaaminen syvenee ja kilpailukyky paranee. Erikoistuminen tulee olemaan mehiläistalouden merkittävin muutos lähitulevaisuudessa.

Sivutoimisen tarhaajan kauheaan ongelmaan eli ajan puutteeseen on ainakin kaksi ratkaisua: joko alkaa vain harrastamaan mehiläishoitoa tai siirtyä kokopäiväiseksi mehiläishoitajaksi.

Mehiläistalouden veturiyritysten jarruvaunut

Mehiläistaloudessa on muutamia veturiyrityksiä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on reilut kymmen miljoonaa euroa (tarkemmat lukemat voi tarkistaa julkisista ja muutamalla eurolla ostettavista tilinpäätöstiedoista). Kaikissa näissä yhtä lukuun ottamatta harjoitetaan myös merkittävää mehiläistarhausta ja hunajan tuotantoa. Tietääkseni SAM oy:llä ei ole mehiläistarhausta eikä hunajantuotantoa ainakaan Suomessa.

Tämän lisäksi meillä on ehkäpä noin 80 pelkästään hunajan tuotantoon ja mehiläishoidon muihin palveluihin keskittyvää veturiyritystä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on arvaukseni varassa. Heitän pöytään kuitenkin jotain täysin mielivaltaista. Näiden hunajan tuotanto yhteensä 750 000 kg ja perushinnasta 6,5 €/kg yhteenlaskettu liikevaihto on vähän alle 5 miljoonaa euroa. Tämä porukka pyörittää lingoistaan ulos melkein puolet suomalaisesta hunajasta, vaikka heitä on alle 3 % koko porukasta.

Useimmilla aloilla veturiyrityksiä pyritään eri tavoin tukemaan yhteisin toimenpitein. Tämä ei tarkoita rahallista tukea vaan esimerkiksi yhteistoiminnan kehittämistä, viestinnän synergiaa, tiedon lisäämistä ja ulkoisen kuvan rakentamista asiakkaiden suuntaan. Mehiläistaloudessa meidän veturiyritykset joutuvat säännöllisesti mehiläistarhaajien ja jopa alaa edustavien organisaatioiden sisäisen arvostelun kohteeksi. Monen alan toimijan mielestä näissä yrityksissä on jotain vikaa, vaikka arvostelijalla ei olisi mitään tekemistä arvosteltavien yritysten kanssa. Minusta tässä on kysymyksessä asennevamma, jolle pitäisi tehdä jotain ja äkkiä. Mehiläistalouden junan jarruvaunuista pitäisi saada ruuvattua jarrut auki ja nopeasti. Meillä ei ole pienenä alana varaa tällaiseen hölmöilyyn.

Miten tilanne korjataan? Isommilla työpaikoilla kootaan työilmapiiribarometreja ja kohdistetaan toimenpiteet kipukohtiin ja hyödynnetään positiivista tunnelmaa. Parhaimmillaan syntyy flow, joka työntää kehityksen niin lujaa ylöspäin että se kehitystermejä käyttäen menee katosta läpi. Me tuppaamme – päinvastoin - menemään silloin tällöin lattiasta läpi kellariin! Tästäkin huolimatta mehiläistalous puksuttaa eteenpäin. Tilanne saadaan parantumaan vain hyvin johdetuilla yhteisillä seminaareilla, joissa keskitytään alan liiketoiminnan kehittämiseen. Sallittuja lauseen aloituksia seminaarissa ovat ”joo ja”, ”niin, ja”. Kiellettyihin aloituksiin kuuluvat mm. ”mutta kun” ” muuten, mutta”.